Joutsenperheen kesähuumaa Palokkajärvellä, kun se kesä nyt vihdoinkin näyttää alkavan. Tämä joutsenpari on saattanut maailmaan vähintäänkin useammat kymmenet jälkeläiset. Muuttivat “kesäasunnolleen“ tapojensa mukaan jo varhain maaliskuussa, kun se oli vielä lumien alla. Emo hautoi juuri pahimpien myräköitten aikaan toukokuussa. Odottivat sinnikkäästi kesääkin, ja nyt se palkittiin. Perässä uiskentelee kuitenkin tällä kertaa vain 6 poikasta. Useimpina kesinä niitä on ollut enemmän.
Tämmöinen pikapala tällä kertaa, kun satuin ohi kulkeissa mesomiset näkemään. Valitettavasti ne loppui heti, kun minut huomasivat. Kesäpesua siinä kai tehtiin, ja tarkkaa hommaa oli viimeistelyineen.
Kaikki vaellusvideoni soittolistana tai ilman oman valintasi mukaan: