Rajantakaiset kylämme, Värtsilä

Tällä kertaa tutustumme Pohjois-Karjalan alueella rajan taakse jääneen Värtsilän pitäjän historiaan. Pitäjän nimi siirtyi teollisuuslaitoksien myyntien kautta 1900-luvun alussa nykyiselle Värtsilä yhtymälle. Kunta perustettiin vuonna 1920 ja sen asukasluku kasvoi nopeaan tahtiin Värtsilän teollisuuslaitoksien kasvun myötä. Kunnan pinta-alasta kaksi kolmannesta jäi uuden rajan taakse Neuvostoliittoon vuosien 1940 ja 1944 Moskovan rauhansopimuksissa. Talvisodan jälkeen Värtsilän taajama piti jäädä rauhansopimusta solmittaessa Suomeen, mutta rajankäyntien aikana Neuvostoliitto häikäilemättömästi vaati ja sai Värtsilän itselleen. Olen käynyt useita kertoja Värtsilän kylässä, viimeksi kaksi kertaa kesällä 2019. Värtsilän vanha kirkonkylä on rajavyöhykkeellä, joten sinne tarvittiin aina rajavy&
Back to Top