ELÄMINEN RAITTIINA

Tässä kirjassa ei esitetä ohjelmaa alkoholismista parantumiseksi. Tämä ohjelma on esitetty kirjoissa Nimettömät Alkoholistit sekä Kaksitoista Askelta ja Kaksitoista Perinnettä. Noita askelia ei tulkita tässä kirjassa eikä niissä kuvattua kehitystä käsitellä. Tässä kirjasessa esittelemme muutamia keinoja joiden avulla olemme oppineet elämään ilman viinaa. Voit vapaasti käyttää niitä riippumatta siitä oletko kiinnostunut Nimettömistä Alkoholisteista. Juomisemme oli kiinnittynyt moniin tapoihin. Ajatuksemme seurasivat määrättyjä raiteita, tunteemme tiettyjä kaavoja. Myös tekemisissämme noudatimme totuttuja tapoja. Totuttautuessamme elämään juomatta oli vanhojen tapojen tilalle hankittava uusia. (Esimerkiksi: sen sijaan että otat ryypyn, sen joka on kädessäsi tai sen jonka kohta aiot hakea, lykkää sitä kunnes olet päässyt tämän sivun alalaitaan. Juo virvoitusjuomaa tai mehua alkoholin sijaan tätä lukiessasi. Kohta selitämme laajemmin mitä tämän tapojen muuttamisen takana on.) Harjoiteltuamme muutamia kuukausia näitä uusia raittiita tapoja, uusia toiminta ja ajatustapoja, niistä tuli useimmille melkein toinen luonto, niin kuin juominen kerran oli ollut. Sittemmin juomattomuudesta on tullut meille luonnollista ja helppoa, se ei olekaan pitkää uuvuttavaa taistelua. Näitä käytännöllisiä jokapäiväisiä ohjeita voit soveltaa kotona, töissä ja ihmisiä tavatessasi. Olemme myös ottaneet mukaan muutamia neuvoja siitä mitä ei pidä tehdä ja mitä pitäisi välttää. Nämä ovat sellaisia asioita jotka aikanaan houkuttelivat meitä juomaan tai vaaransivat tervehtymistämme muulla tavoin. Käsityksemme mukaan sinulla on apua monista ellei kaikista neuvoista, joita tässä kirjassa annamme auttaaksemme sinua elämään mukavasti ja helposti raittiina. Emme esitä neuvoja missään erityisessä järjestyksessä. Voit soveltaa niitä missä tahansa järjestyksessä joka toimii. Tämä luettelo ei ole myöskään mitenkään täydellinen. Käytännöllisesti katsoen jokainen A AAn jäsen jonka tapaat voi antaa sinulle ainakin yhden hyvän ehdotuksen jota ei tästä kirjasesta löydy. Ja luultavasti keksit itse aivan uusia ideoita joilla on käyttöä sinulle. Toivomme että kerrot niistä muille että hekin voisivat hyötyä niistä. Toveriseurana AA ei virallisesti kannata tai suosittele kaikille alkoholisteille kaikkia neuvoja joita tässä kirjasessa annetaan. Mutta kaikki toimintamallit joita esitämme ovat osoittautuneet hyödyllisiksi joillekin jäsenille ja ne saattavat osoittautua hyödyllisiksi sinulle. Kirjanen on tarkoitettu helppokäyttöiseksi käsikirjaksi johon voit palata yhä uudestaan. Ei ole tarkoitus että vain lukaiset sen kerran läpi ja unohdat sitten.
Back to Top