Jussi Halla-aho perussuomalaiset : Britannia lähti omaksi hyödykseen ja meidän muiden vahingoksi

Jussi Halla-aho ps : Arvoisa rouva puhemies! Monet hallituspuolueiden edustajat ovat sanoneet, että ei pidä tuijottaa mekaanisesti elpymispaketin maksuja ja saantoja, vaan pohtia laajempaa kuvaa ja kokonaisuutta ja nähdä maksut investointina Euroopan elpymiseen, josta mekin hyödymme, investointina rauhaan ja vakauteen, joille on vaikea määritellä täsmällistä rahallista arvoa, mutta joilla yhtä kaikki on meille suuri arvo. Olen periaatteessa samaa mieltä. Yksittäisen nettotappion kanssa voisi elää, jos se olisi yksittäinen. Ikävä kyllä, tämä paketti on koko kuva siitä, mikä EU on tulevaisuudessa. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995, unioni koostui pääasiassa maista, jotka olivat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksensä osalta samalla tai korkeammalla tasolla kuin Suomi. Muutama poikkeus oli, mutta niillä ei ollut kokonaisuuden kannalta merkit
Back to Top