Benjamin Netanjahu YK:ssa: Israel tulee olemaan valona ja siunauksena maailman kansoille.

Israelin pääministerin erinomainen puhe YK:ssa suomeksi. Tällaisia videoita julkaistessa on aina vaikea päättää videon otsikosta, mutta valitsemani otsikko kuvastaa hyvin puheen päällimmäistä teemaa. Netanjahun viimevuoden puheessa, jonka hän piti vain paria viikkoa ennen lokakuun 7. kauhuja, hän maalasi lähes messiaanisia näkymiä siitä miten Israel voisi toimia tulevaisuudessa siunauksena koko maailmalle myös tekoälyn myönteiseen suuntaan tapahtuvan kehityksen ansiosta. Näitä Netanjahun puheita kuunnellessa, monet profeetta Jesaja näyt tulevasta messiaanisesta ajasta herää kirjaimellisesti eloon. Tässä puheessa aiheena oli kuitenkin lähinnä Gazan sota, eikä tekoäly kuten viimevuoden puheessa. On myös syytä ymmärtää, että syy siihen miksi Iran-Hamas-Hizbollah akseli hyökkäsi Israelia vastaan vain vähän Netanjahun edellisen YK-puheen jälkeen, on siinä, että Netanjahu ja Bidenin hallinto oli mainostanut julkisesti neuvotteluitaan Saudi-Arabian kanssa historiallisen rauhansopimuksen ja suhteiden normalisoinnin aikaansaamiseksi, mikä oli vahvistanut Israelin kansainvälistä asemaa ja legitimoinut sen olemassaolon monien muslimimaiden joukossa. Tämän kehityksen torpedoimiseksi Iran-Hamas-Hizbollah-Huti akseli käynnisti Israelin historian tuhoisimman terrori-iskun ja kansanmurhan yrityksen.
Back to Top